Because We Care

Aktivoi

Aktivoi -palvelu tarjoaa työkalun työssä pysyvyyden edellytysten parantamiseen.

Suomessa työntekijät siirtyvät eläkkeelle keskimäärin hieman alle 60-vuotiaina. Näistä suurin osa on työkyvyttömyyseläkkeitä. Varhennettujen eläkkeiden on arvioitu maksavan yrityksille lähes 3 miljardia euroa vuodessa välittöminä eläkekuluina. Ne muodostavat kolmanneksen kaikista yrityksen eläkemenoista. Kustannusten lisäksi yritys menettää osaamista ja tietotaitoa.

Työelämää ja työympäristöä tulee kehittää sellaiseen suuntaan, että ihmiset jaksavat ja haluavat olla kauemmin työssään. Työtä suunniteltaessa ikäkysymykset tulee ottaa huomioon, koska työntekijän toimintakyky usein laskee ikääntymisen myötä. Työntekijän toimintakyvyn säilyttäminen ja parantaminen, ikäjohtaminen ja työn sovittaminen jokaiselle sopivaksi ovat avainasemassa. Toimintakykyinen yksilö on motivoitunut ja jaksava työssään, vähemmän poissa töistä sairastelun vuoksi ja jää harvemmin ennenaikaisesti eläkkeelle.

Corame Oy:n tarjoaman Aktivoi -palvelun tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn parantaminen ja vähentää sekä sairauspoissaoloja että ennenaikaista eläköitymistä.

Työntekijälle suoritetaan alku- ja loppumittaukset, joissa kartoitetaan henkilön fyysisen kunnon taso. Työntekijä saa käyttöönsä aktiviteetti mittarin ja selainpohjaisen sovelluksen, joiden avulla osallistuja voi helposti seurata ja raportoida liikuntansa määrää. Aktivoi -palvelu sisältää kuntoluokkaan perustuvan liikuntaohjelman lisäksi tietoa ravinnosta, liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista. Palvelussa myös virtuaalivalmentaja motivoi liikkumaan ja kannustaa terveellisiin tottumuksiin.

 

Työnantajan ohjelmasta saamat edut:

- Energisempi ja liikunnallisesti aktiivisempi työntekijä

- Lisää työtehoa ja tuottavuutta

- Vähemmän sairauspoissaoloja

- Aktivoi lisää yhteisöllisyyttä työyhteisössä

- Positiivinen vaikutus yrityskuvaan

- Seurantadata henkilöstön kunnosta ja työssäjaksamisesta

- Yksi sairauspoissaolopäivä vähemmän per osallistuja riittää kattamaan ohjelman kustannukset

 

Työntekijän ohjelmasta saamat edut:

- Alku- ja loppukuntotestaus

- Alkumittauksiin perustuva liikuntaohjelma

- Sykemittari omaksi

- Tietoa liikuntaan ja terveyteen liittyen

- Mahdollisuuden seurata omaa kehitystään ja verrata sitä muihin Aktivoi -palvelun käyttäjiin

- Mahdollisuuden perustaa tiimejä työyhteisön sisällä sekä kilpailla toisten tiimien kanssa

- Virtuaalivalmentaja motivoi liikkumaan

- Mahdollisuuden osallistua haasteisiin, kilpailuihin ja arvontoihin

 

Lisätietoja: Mia Laitinen +358400673701

Aktivoi- palvelu tarjoaa työkalun työssä pysyvyyden edellytysten parantamiseen